Työpaikkasuomi

 

Palvelut

Työpaikkasuomi

Työpaikkasuomen tavoitteena on edistää yrityksen ulkomaalaistaustaisen henkilöstön valmiuksia selviytyä arjen työtehtävistään suomen kielellä. Koulutuksessa kielen opetuksen sisällössä keskitytään esimerkiksi työtehtävissä tarvittavaan ammattisanastoon, työssä kohdattaviin viestintätilanteisiin, asiakaspalvelutilanteisiin tai vaikkapa yrityksen työturvallisuus- tai muuhun materiaaliin. Työpaikkasuomi on osa Talent Boost -palvelukokonaisuutta, jolla tuetaan yritysten ja kansainvälisten osaajien kohtaamista.

Koulutus räätälöidään yrityksen ja koulutettavien tarpeiden mukaan. Työnantajan kanssa sovitaan koulutuksen tavoitteesta, sisällöstä, kestosta ja toteutustavasta.

Työpaikkasuomi soveltuu niin pienten, keskisuurten kuin suurten yritysten tarpeisiin. Myös julkinen sektori - valtio, kunnat, kuntayhtymät ja seurakunnat - voi käyttää palvelua.

Työpaikkasuomi taipuu käytettäväksi yrityksen eri vaiheissa ja etenkin, kun yrityksen toiminnassa tapahtuu muutoksia, jotka edellyttävät yrittäjän ja/tai yrityksen henkilöstön ammatillisen osaamisen päivittämistä. Työpaikkasuomea voidaan toteuttaa niin Täsmä-, Rekry- kuin MuutosKoulutuksena.

Valitse alue

Jätä yhteydenottopyyntö valitsemalla alue. Sen jälkeen valitse palvelu ja lähetä yhteydenottopyyntö alareunan napista.

Alueet on jaettu seuraavasti:

  • Uusimaa
  • Läntinen alue: Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi
  • Keskinen alue: Häme, Keski-Suomi, Pirkanmaa
  • Itäinen alue: Etelä-Savo, Kaakkois-Suomi, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo
  • Pohjoinen alue: Kainuu, Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa

Työpaikkasuomi